Virta valittiin Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n Kasvunrakentaja- kilpailun neljän finalistin joukkoon
Pääomasijoittajat ry:n ja PwC:n perinteisen Kasvunrakentaja-kilpailun finalistit vuodelle 2023 on valittu! Kasvunrakentaja-kilpailussa etsitään vuoden mielenkiintoisinta ja innostavinta tarinaa pääomasijoittajien suomalaisten kohdeyhtiöiden joukosta. Tänäkään vuonna valinta ei ollut helppo, sillä kilpailijoista jokainen osoitti huimia kasvulukuja ja innovatiivisuutta. Neljä inspiroivaa kasvutarinaa kuitenkin nousi ylitse muiden, ja he tulevat kisaamaan voitosta Pääomasijoittajien Syysseminaarissa 28.9. Tämän vuoden finalisteiksi valittiin… IQM, MV-Jäähdytys, Neural DSP ja Virta!
Kasvunrakentaja 2023-kilpailun finalistiyrityksistä jokainen erottuu alallaan edelläkävijänä joko Suomen tai jopa maailman tasolla. Finalistien kasvutarinat ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta niitä yhdistää tavoite tehdä asiat entistä paremmin omalla alallaan ja luoda positiivista muutosta uraauurtavan teknologian avulla. Lisäksi finalistit ovat osoittaneet kykenevänsä kääntämään viime vuosien epävarman maailmantilanteen voitoksi.
Virta
Energiapalvelualan yritys Virta on kehittänyt sähköautojen latausalustan, joka yhdistää sähköautojen lataamiseen liittyvät vaiheet ja toimijat yhteen ekosysteemiin. Yritys mahdollistaa sähköautojen latausliiketoiminnan pyörittämisen uusille palveluntarjoajille ja on osaltaan vauhdittanut sähköautoilun kehitystä valtavasti, mistä kielii esimerkiksi se, että Virran latauspisteverkostoon kuuluu tänä päivänä yli 350 000 latauspistettä ympäri maailmaa. Virran missio on ilmastonmuutoksen torjuminen ja perustajat yrityksen taustalla näkivät jo aikaisessa vaiheessa, että sähköautoilulla tulee olemaan suuri rooli kestävässä kehityksessä.
Pääomasijoittajat Tesi ja Helen Ventures ilmoittivat Virran mukaan Kasvunrakentaja-kilpailuun.
IQM
IQM on Euroopan johtava kvanttiteknologiayritys, jonka kehittämillä kvanttitietokoneilla on mahdollisuus mullistaa maailmaa lukemattomin eri tavoin. Kvanttitietokoneiden erikoisuus perustuu niiden uskomattomaan laskentatehoon, ja sen lisäksi, että huomattavasti tehokkaammat koneet itsessään säästävät valtavasti energiaa, ne kykenevät myös ratkaisemaan tieteellisiä ongelmia, jotka auttavat esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisessa ja lääketeollisuuden kehityksessä. Vaikuttavaa on myös ollut, kuinka IQM on alan tuoreudesta ja esimerkkitapausten puutteesta huolimatta pystynyt menestyksekkäästi ratkaisemaan erilaisia haasteita ja kasvamaan merkittäväksi työllistäjäksi.
IQM:n kasvua on ollut vahdittamassa muun muassa pääomasijoittaja Maki.vc.
MV-Jäähdytys
Huoltoyhtiö MV-Jäähdytyksen erikoisalaa ovat jäähdytyslaitteet, kylmä- ja pakkastilat, lämpöpumput sekä ammattikeittiölaitteet. Perheyritystaustainen ja pitkän historian kulkenut MV-Jäähdytys on onnistunut nousemaan kansalliseksi johtajaksi perinteisellä alalla, jolla kilpailua on paljon, koska se on kehittänyt poikkeavan myyntikonseptin sekä edistyksellistä teknologiaa työnsä tueksi. Vastuullisuus on myös vahvasti yrityksen ytimessä, joka ei ole koko historiansa aikana lomauttanut työntekijöitään – edes pandemian iskiessä.
MV-Jäähdytyksen kasvutarinaa on ollut tukemassa pääomasijoittaja Korona Invest.
Neural DSP
Neural DSP on äänenkäsittelyyn liittyvien ohjelmistojen ja laitteiden, kuten vahvistimien, valmistaja, jonka pyrkimyksenä on demokratisoida maailmanluokan äänenlaatuun käsiksi pääsy digitalisaation ja automatisoinnin avulla. Yrityksen innovatiivisten laitteiden algoritmin ytimessä on koneoppiminen, joka mahdollistaa sen, että perinteisesti kalliita musiikkilaitteita pystytään valmistamaan halvemmalla ja ne ovat kooltaan huomattavasti pienempiä. Lisäksi Neural DSP:n taustalla olevien yrittäjien tarina on vähintään yhtä kiinnostava kuin yrityksen innovatiiviset tuotteet.
Pääomasijoittaja Trind Ventures ilmoitti Neural DSP:n mukaan Kasvunrakentaja-kilpailuun.
Kasvunrakentaja-kilpailun voittajan valitsee ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva tuomaristo Pääomasijoittajat ry:n Syysseminaarissa 28.9. Tuomariston jäsenet julkistetaan myöhemmin.
Lue lisää Syysseminaarista täältä.
Uuden sisällön hälytykset
Saatat myös olla kiinnostunut
näistä artikkeleista